Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Opastuspalvelun työssäoppi viikko 9

Heips kukkuu! Nyt olisi kaikki kolmen vuoden opinnot suoritettu ja ensi viikon perjantaina todistus toivottavasti napsahtaa käteen. Vapriikki on ollut aivan mielettömän hieno paikka työssäoppimiseen ja en ollenkaan kadu Tampereelle matkustamista, ja niitä aamu seitsemän junia. Olen myös hyvin tyytyväinen omiin opintoihini koko 3 vuotena, ja nyt myös täällä ollessani.  Viimeinen viikko Vapriikissa hurahti nopeasti, mutta töitä tehden. Alku viikosta sain enemmän huilia, eli töitä ei ollut niin paljoa. Maanantaina pääsin jopa silittelemään mekkoja, mitkä tulevat oppaille päälle, kun he opastavat uudessa näyttelyssä, mikä avataan 8.6.2018. Tiistaina oli enemmän postitushommia. Eli niinkin helppo tehtävä kuin osoitetarrojen liimaaminen kirjekuoriin. Keskiviikkona vietin ns. "chillin" päivän, kun lueskelin kässäreitä ja yritin vielä hieman harjoitella torstaita ja perjantaita varten.  Torstai oli ehkä kiireisin päivä työssäoppini aikana. Aloitin aamu kymmeneltä opastuksen, jo

Opastuspalvelun työssäoppi viikko 8

Heissan! Tällä viikolla pääsin takaisin opastuksien pariin. Olen myös päässyt luokkaretkikierroksille auttamaan muita oppaita. Pidin tällä viikolla kaksi varustesuunnittelupajaa 4. ja 6. luokkalaisille. Luokkaretkiavustajana pääsin mukaan Mediamuseo Rupriikkiin auttamaan lapsia suunnittelemaan uusia mediahahmoja, myös pääsin Tammerkosken luontomaisemiin tunnistamaan lapsien kanssa erilaisia puita ja kasveja, pääsin myös Postimuseoon auttelemaan Emojit ja salakirjoitus - rastikierroksella. Auttelin ohjeistuksessa, sekä autoin myös tehtävissä. Myös tällä viikolla Jääkiekkomuseoon saatin vihdoin Somerastit esille, jotka minä itse olin Sallamarin avustuksella tehnyt. Pääsin myös suunnittelemaan kunnolla uutta tekemistä/tapahtumaa Jääkiekkomuseoon. Eli täällä olen myös päässyt tuotteistamaan, opastuksen lisäksi. 😇                                    

Opastuspalvelun viikot 6 ja 7 yhdistettynä

Heips kukkuu! Olen saanut viettää mukavia "lomapäiviä" vapunaattona ja Vappuna, sekä myös Helatorstaina. Niinä päivinä huomasi kuinka kivalta tuntuu, kun ei tarvitse tehdä mitään, voi vaan olla. Vaikka tämä työssäoppi ei ole niin raskas, mutta kulkeminen Tampereelle syö mahdollisimman paljon energiaa, ainakin multa.  Kuitenkin tällä viikolla olen suunnitellut hieman uusia juttuja tänne Vapriikkiin, Jääkiekkomuseon puolelle tietenkin. Myös olen pikkuhiljaa alkanut sisäistämään sitä, että tätä työssäoppia on jäljellä enää kaksi kokonaista viikkoa, mikä on aivan hullua. Olen myös saanut näyttöön tarvittavat "matskut" tehtyä, joten tässä ei ole mikään hätä. Pääsin myös keskiviikkona 9.5. seuraamaan Milavidaan opastuksia. Toinen oli draamaopastus ja toinen oli sitten näkövammaisille suunnattu opastus. Oli mukavaa seurata niitä ja nähdä taas hieman erilaisia opastuksia.  Museo Milavida on siis kuulunut Finlaysonin omistajasuvun Peter von Nottbeckille. Kuitenkaan von

Opastuspalvelun työssäoppi viikko 5

Heippa! Viikot vierivät todella nopeasti, ja kohta tämäkin työssäoppi loppuu.  Olen tähän mennessä opastanut jo 7 eri ryhmää ja 5 on vielä tulossa, jos ei enemmänkin. Opastus oli aluksi hirveän jännittävää ja pelotti, että ei muista kaikkea mitä piti sanoa. Mutta jokainen opastus on kuitenkin mennyt ihan hyvin. Olen myös päässyt tekemään postitustehtäviä, liittyen Museoiden Yöhön . Eli olen postittanut lasten museokerholaisille kirjeitä ja kaksi ranneketta Museoiden Yöhön.  Päivät menevät todella nopeasti ja mukavaa on ollut !