Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Matkailupalveluiden toteuttaminen työssäoppi viikko 6&7

Viikot vähenevät ja työssäoppi alkaa pikkuhiljaa loppumaan. Täällä Tampereen Hoplopissa on ollut aivan älyttömän kivaa olla työssäoppimassa.  Viikolla 6 jatkoi samaa juttua, eli siivosin asiakastiloja, olin kassalla sekä tein ruokatilauksia. Torstaina (18.5) siivosin Noran ja yhden tettiläisen kanssa molemmat pallomeret, mihin menikin kokopäivä. Mutta se ei silti ollut ollenkaan vaan päinvastoin, yllättävän hauskaa. Perjantaina (19.5) suoritin näytön, pidin siis synttärit 7.v pojalle ja hänen synttäriporukalle. Synttäreiden pitäminen oli yllättävän hauskaa ja tykkäsin siitä kovasti. Viikolla 7 jatkoin siivousta ja asiakaspalvelua. Kaikki työtehtävät tuntuvat jo helpoilta, kun niitä on nyt tehnyt jo kuukauden. Mutta mikään työtehtävä ei tunnu tylsältä. 

Matkailupalveluiden toteuttaminen työssäoppi viikko 5

Loppu työssäopista lähenee jo, vielä pari viikkoa. Työssäopin aikana olen oppinut paljon tästä työpaikasta. Kaikki on ollut tosi kivaa ja erilaista, sekä mikään ei ole ollut ollenkaan tylsää. Meillä oli tällä viikolla myös meidän kanssamme kaksi tettiläistä, joten omat normaalit hommat, mitä normaalisti tekisin, meni heille. Se oli kivaa ohjeistaa myös heitä, miten minua oli ohjeistettu, vaikka itsekkin olen vain työssäoppimassa täällä.

Matkailupalveluiden toteuttaminen työssäoppi viikko 4

Nopeasti on aika mennyt, kun takana on jo neljä viikkoa. Viikot kuluvat aina niin nopeasti ja varsinkin jos on tekemistä. Kuitenkin samaa olen päässyt tekemään HopLopissa, eli olemaan kassalla ja siivoamaan. Perjantaina näin miten synttäreitä pidetään, että osaan pitää niitä sitten, kun pidän oman näyttöni. Eli uutta viikkoa kohti ja näyttöä suunnittelemaan. 

Perehtyminen työssäoppipaikkaan

PEREHTYMINEN TYÖSSÄOPPIMISPAIKKAAN 1. Taustatietoja yrityksestä / organisaatiosta / järjestöstä Omistaja tai ylläpitäjä Tämän hetkinen toimitusjohtaja on Tomi Pulkki, operatiivinen johtaja on Joona Hietasola ja liiketoimintajohtaja on Riikka Hynninen. Toimiala Lasten leikkipuisto Perustamisvuosi HopLop on perustettu vuonna 2005. 2. Liikeidea ja toiminta-ajatus HopLop on liikunnallinen seikkailupuisto, joka tarjoaa lapsille tekemistä ja ympäristön, jossa vanhemmat ja muut läheiset pääsevät osallisiksi lasten liikuntaleikkeihin kannustajina, rohkaisijoina ja leikkikumppaneina. 3. Yrityksen / organisaation / järjestön henkilökunta: koulutus, työkokemus. Mitä taitoja työntekijän tulisi hallita ammatillisen koulutuksen jälkeen? Työntekijöiden tulisi osata palvella asiakaspalvelussa ja tietää miten toimia asiakastilanteessa. 4. Ota selvää seuraavista asioista Miten yritys / organisaatio / järjestö on määritellyt toiminnan laadun ja miten sitä seurataan? Om

Matkailupalveluiden toteuttaminen työssäoppi viikko 3

Kolmas viikko takana päin ja hyvät tunnelmat on jääny itselle. Tämä viikko on ollu erityisen hiljainen, mahtavan sään takia. Tein myös vappupäivänä (1.5.) työvuoron, koska odotin itse silloin paljon asiakkaita, mutta kaikki olivat Tampereen vapputorilla 😂. Joka päivä olen tehnyt samoja asioita mitä, viimeisillä viikoillakin. Mukavaa on kuitenkin ollut! 😊