Pidimme Miisan, Sonja H:n, Tinjan ja Iidan kanssa Rio-elokuva aiheisen satupolun Juteinikeskuksen eskareille. Ohjelma oli n. tunnin mittainen ja se sisälsi eri leikkejä ja piirrustushetken Rio soundtrackin tahtiin.
Ryhmä kenelle pidimme tämän oli suuri, että siksi se piti jakaa kahtia. Joten me pidettiin kahdesti ohjelma. Kuitenkaan mitään negatiivistä tässä ei ollut vaan päinvastoin! Oli mukavaa pitää tätä ohjelmaa lapsille enemmän kuin kerran. Kuitenkin toinen kerta meni paljon paremmin mielestäni, sillä tiesimme miten tämä ohjelma toimii käytännössä ja se oli varmaankin helpompi vetää.
Mutkia meidän suunnittelussa kuitenkin oli meinaan päivää ennen Tinja sairastui ja ei päässyt paikalle. Siinä tuli kaikille pikkuinen paniikki, mutta mielestäni hoidimme ohjelman kuitenkin hyvin. Muutenkin meidän ryhmä henki oli loistava ja meillä toimi kommunikointi ja työt oli jaettu niin, että kaikilla oli yhtä paljon hommaa.
Parannettavaa löytyy jokaisesta projektista, niin kuin tästäkin. Meidän teema olisi voinut ehkä tulla paremmin esille ja olisin halunnut, että paikka missä pidimme ohjelman olisi ollut enemmän teemaan kuuluva. Myös pukeutuminen oli mielestäni huonosti hoidettu. Oltiin puhuttu, että kaikilla olisi ollut oman värikoodin mukaiset siivet. Kuitenkin se ei toteutunut ihan vaan Sonja oli ainoa jolla oli siivet.
Kokonaisuuteen olen kuitenkin erittäin ylpeä ja mielestäni emme olisi voinut pitää tätä yhtään paremmin. Lapset tykkäsivät leikeistä ja olivat innoissaan satupolusta. Saimme myös paljon positiivistä palautetta eskariopettajilta siitä, että kuinka saimme hienosti pidettyä ryhmän kurissa ja innokkaana koko satupolun ajan. Olen myös tyytyväinen ryhmän toimintaan ja myös omaan toimintaani. Ja myös siihen kuinka saimme hoidettua tämän projektin vaikka mutkia olikin matkassa.
Kommentit
Lähetä kommentti