Maitoallergia on herkistyneisyyttä lehmänmaidon proteiinille, eli maitoallergia on eri asia kuin laktoosi-intoleranssi, mikä on herkistyneisyyttä maitosokerille eli laktoosille.
Maitoallergia on melko yleinen vaiva, mistä kärsivät erityisesti lapset ennen kouluikää, mutta sitä tavataan myös aikuisilla. Taipumus sairastua maitoallergiaan on perinnöllinen. Allergia puhkeaa, kun maidon proteiini pääsee käsittelemättömänä imeytymään suolistosta elimistöön.
Maitoallergian tavallisia oireita ovat atooppinen ihottuma tai nokkosihottuma, oksentelu, ripuli ja lasten koliikki. Muita oireita voivat olla nuha, hengitysvaikeudet ja suoliston verenvuoto. Lapsilla maitoallergia ilmenee useimmiten atooppisena ihottumana. Aikuisilla maitoallergia aiheuttaa usein erilaisia laktoosi-intoleranssin kaltaisia suolisto-oireita, mutta se voi ilmetä myös iho- ja hengitysoireina.
Hoitona maitoallergisen lapsen ruokavaliosta poistetaan kaikki maito ja maitoa sisältävät elintarvikkeet noin kahden vuoden ikään asti. Lapsi ei voi myöskään syödä elintarvikkeita, joiden valmistusaineluettelossa mainitaan maito, maitojauhe, hera, heraproteiini, kaseiini tai kaseinaatti. Maito voidaan korvata lapsen ruokavaliossa kaseiini- ja heraproteiinista valmistetuilla korvikkeilla. Niissä proteiinit on pilkottu valmiiksi lapselle sopivaan muotoon.
Kommentit
Lähetä kommentti